tiistai 13. syyskuuta 2016

Puumukini

Tänään pääsin jatkamaan mukini tekoa. Ikävä kyllä en muistanut ottaa kuvia puukairalla reiän tekemisestä. Se kuitenkin meni siten, että porasin reiän ensin yhdeltä puolelta jonka jälkeen käänsin pölkyn ja porasin sitten toiselta puolelta läpi. Poraaminen oli hankalaa märän puun takia kun lisut ja purut tuppasivat jäämään terän ja puun reiän reunan väliin. Poraamista auttoi kun säännöllisin väliajoin nostin terän puun sisältä ja kopsutin märät purut pois reiän sisältä.



Seuraavaksi otin kourutaltan ja puunuijan käteeni ja hakkasin reiän isommaksi. Kuulema reunani on ehkä hitusen liian ohut, mutta enköhän kuitenkin saa sumplittua ja tehtyä mukini vesitiiviiksi ja valmiiksi. Tämä oli oikeastaan hauskin osuus mukin teossa =D



Tuleva juomamukini sisältä. Näyttää jo joltain verrattuna alkulähtökohtaan!



Ja sitten mielestäni tylsin ja pitkäveteisin puuha: hiominen... *sigh*

Opettaja tuli ohjeistamaan hiomisessa kun puuhasin muuta joten kai oli aika tarttua hommaan.. Hiomapapreina 80:stä karkeaa paperia.
 pyöritettynä pyöreän puupalikan ympärille.


Vaihdoin hiomisasentoa useasti. Välillä mukin hahlo oli puristimessa kiinni ja välillä polvieni välissä ja sitten pöytää vasten ja kädessä ja... Tylsää oli enkä saanut sisäpintaa siltikään vielä niin sistiksi kuin haluan. Aina on joku lovi tms joka ei halua hioutua pois. No, myöhemmin uudellen ja hitusen vähemmän karkealla paperilla.



Käsin hiomista niin kuin silloin rautakaudella tehtiin ;) (Ehkei kuitenkaan ihan näin)


jatkuu myöhemmin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti